ravintolatoimintaa Helsingissä kalliossa jo vuodesta 1940

Puu-Oiva perustetaan

Oivan historia ulottuu oikeastaan vuoteen 1934, jolloin Puu-Oiva perustettiin Porthaninkadulle nykyistä Ravintola Oivaa ylempänä sijainneeseen puutaloon. Puu-Oivan perusti herra J.A. Koivulaakso, joka oli aiemmin pitänyt työpaikkaruokalaa Sörnäisissä.

Ravintola Oiva syntyy

Ravintola Oiva syntyi vuonna 1940, kun Porthaninkadun ja III-linjan kulmaan kohosi uusi kivitalo. Huoneisto olikin alkujaan suunniteltu juuri ravintolaksi toisin kuin vastapäätä Oivaa sijainnut ravintola Klaava, jonka huoneisto oli alun perin tarkoitettu autokaupaksi.

Herra Koivulaakso sai työpaikallaan vuonna 1955 sydänkohtauksen, johon hän menehtyi. Koivulaakson leski myi Oivan Sakari Ruotsalaiselle ja hänen vaimolleen, jotka olivat työskennelleet jo aiemmin Oivassa.

Oiva muuttuu Bistroksi

1960-luvun puolessavälissä Oiva siirtyi Hildenin leipomoiden omistukseen. Niin sanotuilla viinioikeuksilla toiminut Oiva vaihtoi 1967 nimeä, ja nimeksi tuli Bistro. Pian sen jälkeen ravintolalle myönnettiin A-oikeudet.

Bistron liikeideana näihin aikoihin oli toimia sekä ruoka- että seurusteluravintolana, tanssia unohtamatta. Bistron erikoisuus oli ns. seisova paistipöytä, josta sai hakea erilaisia lihoja mielin määrin. Lihoja leikkasi ravintolan päällikkö Hjördis Sundvall, joka oli erittäin pidetty asiakkaiden keskuudessa. Hän oli myöskin töissä lähes aina, aamusta iltaan.

Tansseja pidettiin sekä keskiviikkona että lauantaina, ja muulloinkin asiakkaiden viihtyvyydestä huolehdittiin elävän musiikin avulla. Pidettyjä pianisteja olivat vanha rouva, jota kutsuttiin Teppanaksi ja Asser Fagerström. Fagerströmin trio huolehti myös useimmiten tanssimusiikista.

Elokuun 10. päivä 1971 oli merkittävä niin suomalaiselle urheilulle kuin myös ravintola Bistrolle. Helsingissä avattiin Olympiastadionilla yleisurheilun EM-kisat, ja avajaispäivänä Juha Väätäinen voitti 10 000 metrin juoksun. Samana päivänä Kalliossa avattiin Bistron baari tilaan, jossa aikaisemmin oli toiminut Karjakunnan lihakauppa. Lisätila olikin tarpeen, sillä ravintolan suosio oli voimakkaassa nousussa, ja varsinkin viikonloppuisin ovella oli jonoja.

Kauppaneuvos Heikki Hildenin kuoltua 1974 Bistro siirtyi ensin Fazer Oy:n tytäryhtiölle Cofalle ja pian sen jälkeen Fazerin ja sveitsiläisen Nestlén perustamalle yhteisyritykselle nimeltään GO INN. Toiminta jatkui lähes samanlaisena aina vuoteen 1977, jolloin ilmoitettiin henkilökunnalle, että Bistro laitetaan remonttiin ja liikeideaa muutetaan siten, että pöytiin tarjoilu lopetetaan ja ruuan painopiste siirretään pitsoihin ja lounasruokaan.

Asiakaskunta ei pitänyt muutoksesta lainkaan ja se aloittikin kampanjan vanhan tyylin säilyttämiseksi. Asiasta saatiin innostumaan myös Ilta-Sanomat, jonka sivuilla asiakkaat toivat ilmi mielipiteitään. Protestointi ei kuitenkaan auttanut, vaan remontti aloitettiin.

Remontti alkoi huhtikuun viimeisenä maanantaina 1977, mutta ravintola suljettiin jo edellisenä perjantaina, sillä HRHL:n lakko alkoi silloin. Lakko kesti aina toukokuun toiselle viikolle asti, mutta Bistron remontti aina heinäkuun seitsemänteen päivään saakka.

Uusitusta ravintolasta tuli heti menestys. Vanhat kanta-asiakkaat unohtivat protestointinsa ja kävivät, mikäli mahdollista, entistä useimmin uusituissa tiloissa. Uutta asiakaskuntaakin ilmestyi kosolti, eikä pienimpänä syynä ollut se, että hinnat laskivat melkoisesti, kun tarjoiluprosentti itsepalvelun myötä poistui.

Uusittu Bistro poikkesi huomattavasti vanhasta. Salin jatkoksi tuli avokeittiö, jossa oli tiilinen pitsauuni, jonka tuotteet saivat suuren suosion niin, että niitä noudettiin koteihin ja erilaisiin tilaisuuksiin ympäri Helsinkiä. Keskelle ravintolasalia rakennettiin anniskelutiski, josta haettiin niin juomat kuin lounasruuatkin. Bistron lounas olikin koko Kallion suosituin, ja joka päivä oli jono kassalta aina eteiseen saakka.

Bistron baari muutettiin pubiksi, ja siinä yhteydessä alkoi myös darts-toiminta. Asiakkaat perustivat tikkaseuran Galliolaiset, jonka logossa Asterix-sarjakuvakirjoista tuttu Obelix kantoi hiidenkiven sijasta olkapäällään tikkaa. Galliolaiset menestyivät alkuun erittäin hyvin, mutta myöhemmin toiminta hiipui. Sen jälkeen tikkaperinnettä on Oivassa jatkanut Sörkan Tikka.

Remontin jälkeinen aika muodostuikin Bistron kulta-ajaksi. Voidaan hyvin sanoa, että se oli yksi Helsingin suosituimmista ravintoloista. Käyttöaste oli todella korkea, asiakkaita riitti aamusta iltaan, varsinkin sen jälkeen kun ravintola 1982 oli siirtynyt Kantaravintoloiden omistukseen, ja aukioloajat olivat päivittäin aamu yhdeksästä yhteen yöllä. Bistro ei ollut yksinomaan kalliolaisten olohuone, vaan asiakkaita kävi ympäri pääkaupunkiseudun. Varsinkin metron avauduttua Itä- Helsingistä kävi paljon asiakkaita. Myöskin asiakkaiden yhteiskunnallinen kirjo oli laaja. Jo seitsemänkymmentäluvulla ravintolassa kävi vuorineuvosten ja yliopiston professoreiden lisäksi teatteriväkeä ja urheilijoita. Kuitenkin tavallinen työväki ja opiskelijat olivat ne, jotka muodostivat ns. kantajengin.

Kulta-aikaa kesti aina 1990-luvun syvän laman alkuun asti. Silloin alkava lama ja samanaikainen anniskelulupien saannin radikaali vapautuminen olivat kova isku ravintolan menestykselle.

Bistro palaa Oivaksi

Vuonna 2006 ravintola koki suuren uudistuksen, ja nimi vaihtui takaisin Oivaksi. Samalla myös suosio kasvoi, kun uudet asiakkaat löysivät Oivan.

2011 ravintola siirtyi Oivan ravintolapäällikön Johanna Rönkön ja hänen puolisonsa omistukseen. 

2012 Oivassa aloitettiin taas ruokatarjoilu, joka suosii oikeaa suomalaista ruokaa. Arjen lounas ja sunnuntain brunssi ovat Hakaniemen, Kallion ja koko kaupungin suosituimpia. Molemmat tarjoillaan noutopöydästä ja pitävät sisällään Oivassa valmistettuja herkullisia ruokia.

Niin lounas kuin brunssikin on äänestetty kaupungin parhaaksi ja brunssi useasti koko Suomen parhaaksi. Karaokea on laulettu vuodesta 1991 ja lauletaan  edelleen viikonloppuisin. Johanna Rönkön myötä Oivassa on tapahtunut paluu juurille.